Emäntä heräsi aamulla ja huomasi, että olohuoneen matto oli kadonnut ja samoin oli käynyt myös sohvamme päällisille. Kotonamme ei kuitenkaan ollut käynyt varkaita, vaan talon miehille, siis minulle ja isännälle, kävi yöllä pienet vahingot. Minä oksensin olkkarin matolle ja isäntä kaatoi kahvia valkoiselle kangassohvallemme. Tai siis ei se matolle oksentaminen mikään vahinko ollut, vaan teen sen aina ihan harkitusti. Matto on paras paikka yökkäillä.

1222450.jpg

Masuni on siis taas jostain syystä vähän sekaisin. Tänään se on koko päivän pitänyt omituista kurinaa ja porinaa. Emäntä on sitä mieltä, että masun sekaisinmeno on ihan omaa syytäni, kun pitää aina nuoleskella kaikkea mahdollista tuolla pihalla. Ja ehkäpä olen muutenkin vähän herkkämahaisempi, vaikka muuten en siis ole herkkä ollenkaan, vaan kovis!

Bustus