Joku väittää, että me koirat ollaan kauheen vaativia. Pitää lenkittää ja leikkiä ja ruokkia ja harrastaa. Noo, mää ainakin tyydyn hyvin vähään - ainaskin joskus. Löysin tänään ihan täältä kotoa vaan sellaisen puolen metrin pätkän narua ja siitä riitti mulle riemua pitkäksi aikaa. Tässä kuvamateriaalia mun yksinkertaisista ilon hetkistä:

Mun naru. Ei tartte koskea!

            Namnam!

                          Mumsmums!

                            Eipä pöllitä sitä!

Terkuin Bosse, yksinkertainen mies (jolla risuparta ja trimmaus vaiheessa)

P.S. Käytiin me tänään agilitykisoissakin. Ei olla käyty harkoissa moneen viikkoon ja sen kyllä huomas - emännästä nimittäin. Se ohjaili vähän sinne päin ja ajoi mut kepeillekin väärältä puolelta. Saatiin ihan vaan emännän takia kymppi.