Tänään, kun herättiin kukonlaulun aikaan klo 6.30, tuli hetki mietittyä, onko tässä mitään järkeä. Lähteä nyt tuonne pakkaseen tähän aikaan sunnuntaiaamusta agilityä harrastamaan. No onneksi lähdettiin, koska päivä oli kerrassaan hieno!

Kirkkonummella tilavassa Masalan hallissa oli kaksi agilitystarttia. Neljäkymmentä minikoiraa oli kisaamassa, mikä on aika suuri määrä. Ensimmäinen rata meni muuten oikein hienosti, mutta A:lla Bosse juoksi ohi. Putkeen oli vaikea kulma, josta selvittiin. Bosse myös pysyi lähdössä, vaikka jätin sen aika kauas. 5 virhepistettä, aika -2,35 ja sijoitus kolmas. Ei pöllömpää.

Toinen rata vaikutti vähän helpommalta. Bosse pysyi lähdössä, meni kovaa ja mallikkaasti. Oikeen hyvä ja nopea rata. Aika oli mahtava, -12,98, mikä riitti kevyesti voittoon!

Tämähän tarkoittaa nyt sitä, että se kauan odotettu nousunolla napsahti viimein! Nyt ollaan siis kakkosissa! Ohjastaja on superonnellinen!

Terkuin, Ohjastaja ja Bosse

Mää halusin vielä sanoa, että jätettiin puolet palkinnoista pois, kun muuten MINÄ en olis mahtunut kuvaan ollenkaan. Noi ruusukkeet ja mitalit on ihan hölynpölyä. Paras lahja oli ehdottomasti sellainen Råtta, joka tietty jäi pois kuvasta.
- Bosse -