Tänään, minun yksivuotissynttäreiden kunniaksi tuo emäntä katsoi parhaaksi opetella käyttämään tällaista blogia. Olen jo erittäin kauan sanonut, että minäkin haluaisin sellaisen, koska elämäni on niin mielenkiintoista ja vivahteikasta ja haluaisin, että muutkin voisivat siitä lukea.

No tänään se sitten vihdoinkin opetteli. Tai opetteli ja opetteli. Siis tuskaili hyvin kauan masiinan kimpussa, eikä sitten lopulta saanut liitettyä tuohon edes kuvan kuvaa MINUSTA, tämän blogin merkittävästä hahmosta. Saapa nähdä tuleeko tästä mitään.

No joka tapauksessa, tämä on nyt sitten ilmeisesti emännän syntymäpäivälahja minulle, tämä blogi siis. Muuta ei ole herunut. Saan kuulemma muutenkin jo tarpeeksi kaikkea hyvää, että mitään erityistä ei ole luvassa. Perjantaina tosin sain sellaisen kongin, joka herkuilla täytettynä on tosi kiva, että ehkä sekin kelpuutetaan synttärilahjaksi. Yritin jo pistää sen palasiksi, mutta emäntä otti sen minulta pois ennen kuin ehdin. Eikös siis ole tarkoitus, että se kongikin syödään eikä pelkästään niitä sisältöjä? Sain perjantaina myös uutukaisen tennispallon, ja sen kyllä pistin heti palasiksi. Emäntä olikin ostanut palloja heti viisi, kun tiesi, että tuohaisin ne kuitenkin saman tien.

Syntymäpäivien kunniaksi kävin myös aamulla tepastelemassa joissakin testeissä 30 muun koiran kanssa. Jos tepastelen oikein hienosti ja vaikutan innokkaalta ja yhteistyöhaluiselta, niin päästään kuulemma kesällä pomppimaan niitä esteitä ja pujottelemaan keppejä johonkin "seuraan". Tepastelinkin siis hienosti, koska haluaisin kyllä kovasti päästä pomppimaan ja hyppimään. Juoksin myös korvat lepattaen emännän luokse sellaisessa luoksetuloharjoituksessa. Pakkohan minun oli, kun sillä oli kädessä se villasukka, jota minä rakastan, siis vielä palllljon enemmän kuin sitä uutta kongia. Pujotteluharjoituksessakin sillä oli taas se sukka kädessä, ja minä päätin, että nyt sen nappaan. Ja nappasinkin ja roikuin siinä kiinni koko pujotteluharjoituksen loppuun saakka.

No ilmeisesti testit menivät tänään ihan hyvin, kun tuo emäntä näytti tyytyväiseltä. Mutta yhdet testit eivät kuulemma edes riitä, vaan vielä olisi mentävä kahtena seuraavanakin sunnuntaina. Huhhuh. Kauhea työ, että pääsee aitoja hyppelehtimään.
 
Terveisin,

Bosse

427837.jpg

No sai se sitten lopulta liitettyä tähän kuvan minusta poseeraamassa jussipaitani kanssa.