Oltiin eilen emännän kanssa agilityssä. Päivä oli mitä ihanin, aurinko paistoi täydeltä terältä, ja harjoittelimme ulkokentällä. Olin aivan intoa täynnä enkä yhtään olisi malttanut odottaa omaa vuoroani. Olisin halunnut koko ajan vain hyppiä ja mennä puomia ja putkea ja pussia ja rengasta ja taas hyppiä. Ja odottelu, se oli tuskaa. Ja siis varsinkin se, kun joutui katsoa, kun MUUT menee!

Sitten vihdoin, kun pääsin tekemään, niin teinkin kunnolla. Emäntä oli tyytyväinen, mutta kuten olette huomanneet, sen täytyy myös aina valittaa jostakin. Aina välillä kuulemma varastin ja menin putkia vaikkei pyydettykään. En vain malttanut odottaa! No, emännästä on hyvä, että olen ainakin innokas.

Yksi meidän agikouluttajista on muuten agilityn maailmanmestaruus- kisoissakin menestynyt kaksijalkainen. Jos ei sen koulutuksessa opita, niin ei sitten millään!

Agiterkuin, Bustus