Mä olin äsken ulkoiluttamassa emäntää, kun katsoin että siellä on satanut lunta ja olis kiva meidän mennä lumeen peuhaamaan. Ei sitä lunta ollut kuin pari senttiä, mutta riittää mulle. Tuntuu mukavalta varpaiden välissä. Onneksi emäntä laittoi mulle takin päälle. Muuten mua ei näkyis ollenkaan meidän hienoissa kuvissa! Se olis sääli.

Ohjasin emännä varmoin askelin kohti metsää, mutta emäntäpä päätti ensin viedä mut aavekaupunkiin! Siis katsokaa mikä spooki paikka. Ei ristinsielua missään, vain tyhjiä katuja ja taloja, minä ja minun yksinäiset jäljet. Ihan kuin jossain länkkärissä, missä kaupoi saapuu kaupunkiin, joka on ihan tyhjä. Paitsi että mä en ole mikään lehmipoika (=kaupoi) vaan lännen sankari. Ja siis hiekan tilalla oli nyt lunta.

Aavekaupungin yksinäinen ratsastaja:



Yksinäisen kaupungin yksinäinen kepukka:


Lumisten metsien leijona tarkkailee arvokkaasti tilannetta:


Jylhien maisemien amatsonni:

(Jos ei olis takkia, niin ei kyllä pystyis sanomaan, missä meitsi viipottaa.)

Talvisin terveisin, Bosse - aavekaupungin armoton apassi