Tänä aamuna emäntä oli laittautumassa kouluun menoa varten, ja mä seisoskelin koko ajan siellä eteisessä sanomassa piip piip. Pääsiskös ulos? Voitaiskos kohta jo taas mennä ulos? Mun pitäis nyt kyllä heti päästä ulos. Ei mulla mikään hätä ollut, justhan me oltiin oltu ulkona. Mä vaan halusin mennä ulos heti uudestaan! Muutaman kerran vuodessa meitsin neiporhuudi nimittäin täyttyy ihanista tuoksuista. Jokaista ruohotupsua on päästävä maistelemaan ja korvat aivan menee lukkoon, kun kaikki keskittyminen on varattava haju- ja makuaisteille. Emännällähän ei luonnollisestikaan ole minkäänlaista hajuaistia, niin ei se ymmärrä minkään hajujen päälle. Niinpä se lähti vaan kouluun ja jätti minut eteiseen piipittämään.

Isäntä oli kuitenkin vielä kotona nukkumassa ja ajattelinkin, että on otettava järeämmät aseet käyttöön, jotta pääsis ulos. Mää aloin tosi kovaa ulvomaan siellä eteisessä ja ulvoin niin kauan, että isäntä heräs. No ei sekään vienyt mua ulos kuin vasta parin tunnin päästä. Ei noi kaksijalkaiset tajua.

Olen jatkanut piipittelyä ja rauhatonta tepastelua koko päivän, niin että emännällä on kohta jo menossa aivan herne nokkaan. Mutta luulen, että tämä väsytystekniikka kuitenkin toimii ja kohta pääsen taas ulos haistelemaan ja maistelemaan. Kunpa näkisin ihanaisen hajun lähteitä ihan livenäkin...


Hei tytöt, laittakaas kirjeitä tulemaan!

Terkuin, Bustus